top of page
RUMPUTUNTI

MIKSI RUMPUTUNNEILLE?

TILAUS

Aloittelija

Rumputunti 30min/40€

Sopii aloittelijoille ja nuoremmille oppilaille. Mainio vaihtoehto myös täsmätuntina kokeneemmalle oppilaalle.

Intermediate

Rumputunti 60min/60€

Sopii kokeneemmalle ja ammattilaiselle. Myös hieman pidemmälle ehtinyt aloittelija voi hyötyä pidemmästä soittotunnista.

OPETTAJA

ROLF PILVE

Olen Rolf Pilve, 32-vuotias ammattirumpali ja soitonopettaja Helsingistä. Olen valmistunut muusikoksi Pop & Jazz Konservatoriosta ja opettajana olen toiminut 10 vuotta yksityisesti, sekä opettanut mm. Rytmimusiikkiopisto Taukossa sekä Musiikkikoulu Music Centerissä. Tämän lisäksi toimin opettajana kansainvälisessä Drum Technique Academyssa .

​

Opettajana olen hyvin oppilaslähtöinen. Oppilaina minulla on kaiken ikäisiä ja tasoisia rumpaleita aloittelijoista ammattilaisiin. Rumputunnit suunnitellaan yksilöllisesti jokaisen oppilaan omien tavoitteiden ja toiveiden mukaisiksi.

​

Opetuksen lisäksi soitan Stratovarius-yhtyeessä, jonka kanssa olen päässyt kiertämään mm.Japanissa, Etelä-Amerikassa ja Euroopassa. Toimin myös aktiivisesti freelancerina ja olen levyttänyt ja keikkaillut mm. seuraavien artistien ja bändien kanssa:

​

Wintersun

The Dark Element(feat.Anette Olzon)

Solution. 45

Smackbound

Pop & Roll - Televisiotuotanto

​

Tervetuloa rumputunneille!

OPPILAAT KERTOVAT

“Ilmiömäinen soittaja sekä opettaja. Ei pelkästään "mitä" vaan "miten". Rolf osaa ratkaista ongelmat ja antaa avaimet kehitykselle, oli kyseessä sitten tekniikka, chopsit tai mindset soittaessa"

“Selkeää opetusta, joka antaa hyvän käsityksen musiikin teoriasta sekä soittamisesta. Kyky opettaa ja pilkkoa harjoitukset helposti ymmärrettäviksi"

Video
Palaute

“Rolfista tuli todella hyvä fiilis jo ensimmäisellä tunnilla. Olen saanut älyttömän määrän oppia soittamisen joka saralla, oli kyse sitten soittotekniikasta, nuotin luvusta tai soittoasennosta"

Contact
bottom of page